tiistai 27. tammikuuta 2009

Ennen








Talon rungon ollessa vallan mainiossa kunnossa pystyimme heti alusta asti keskittämään energiamme sisätiloihin. Ennen kuin pääsimme tippaakaan pidemmälle, päätimme testauttaa alakerran noin 200 neliötä peittäneen massan materiaalilaboratoriossa, ja kaskas, asbestiahan se, niin täynnä sitä kuin vain olla voi.

Asbestipoistofirman hommiahan se sitten oli sen tökötin irrottaminen, hyvin hoitivat homman ja varjelivat alla olevaa puulattiaa parhaansa mukaan. Lopputulos oli erittäin hyvä, tuntui kuin vuosien paino olisi noussut talon harteilta jo tämän ansiosta.

3 kommenttia:

  1. hei!siis miten te otitte tosta lattiasta sen näytteen,riittääkö raaputus?meillä on kans jotain ihme juttuu odotussalin lattiassa,pelästyin et meilläkin on asbestia.ja oliko poisto kallista?suunnilleen edes?tarkoitus olisi et odotussalista tulis olkkari ja tottakai puulattiat sinne.

    VastaaPoista
  2. Odotussalin lattiaan tätä massaa on hyvin suurella todennäköisyydellä laitettu, puulattia ei millään ole kestänyt sellaista kulutusta mitä junaliikenne on tuonut mukanaan. Eihän siitä mitään haittaa ole kun massaa ei riko, ei se itsestään pintaan pöllyä. Poiston aikana siellä ei tietenkään voi asua.

    Raaputtaminen ei riitä, kun laboratorioon näytettä varten tarvitsee lähettää kuitenkin isompi pala ja myös sitä alempaa kerrosta. Pinta kun saattaa olla pelkkää maalia. Itse hakkasimme sorkkaraudalla tuosta palan irti. Lituska talttamainen työväline irroittaa sitä aika kivasti. Tosin sen ei tarvitse olla järin terävä mutta kovaa se materiaali oli. Näytteen voi vielä irroittaa itse, mutta P3 suodattimella olevasta hengityssuojaimesta ei varmasti ole haittaa. Eli pelkkä kangassuodatin ei riitä.

    Hinnoista on vaikea sanoa tarkkaan, kun on taas monta tekijää. Näytteen analysointi jotain 50-150e. Lähetimme massanäytteen Mikrofokus materiaalitutkimuslaboratorioon. Itse massa lattian purku taas on siinä 50-160e per neliö.

    VastaaPoista
  3. kiitos!sä olet tosi kiltti kun jaksat vastailla mulle!me jäädään pohtimaan asiaa.

    VastaaPoista