keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Ensimmäinen ilta


Marraskuun ensimmäinen päivä pääsimme muuttamaan täyden remontin keskeltä alakerrasta yläkertaan. Yläkerrassa on ollut aina asemapäällikön asunto, silloin vielä kun asemalla päällikkö oli. Huoneet olivat olleet vuokralla jo pidemmän aikaa vuokralaisella käytössä ja juuri sopivasti ennen joulua pääsimme ensimmäistä kertaa ylös jopa purkamaan tavaroita pahvilaatikoista.

Kuva on marraskuulta, ensimmäinen ilta yläkerrassa kun olimme koko päivän siivonneet, toin lampun pääsaliin ja kuvasin. Olo oli todella onnellinen, vaikkakin äärimmäisen väsynyt päivän päätteeksi, pääsimme pois lattialta nukkumasta ja sain pestä kasvot juoksevalla lämpimällä vedellä lavuaarissa, voi näitä perusmukavuuksien ihanuutta!

Alakerrassa vessojen purun johdosta lähti myös lavuaari ja juokseva lämmin vesi, sen jälkeen se oli juoksu saunalle aamuin illoin jos pesulle halusi, tätä kestikin jo neljä kuukautta, pidempi aika kuin muistinkaan...

3 kommenttia:

  1. Onnea ja kärsivällisyyttä remonttiin, ryhdyn seuraamaan vaiheitanne:)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia VIntage Living! pitkäjänteisyyttä ainakin välillä kaivataan :)

    VastaaPoista
  3. Oi että mikä projekti! Muistan tuon tunteen kun sai juoksevan veden ja vähän myöhemmin suihkun taloon, kyllä oltiin onnellisia.

    VastaaPoista